Suomen Taideyhdistyksen taideteosarpajaiset

Arpajaiset tärkeä osa toimintaa

Jäsenille järjestettävät taideteosarpajaiset olivat yksi Suomen Taideyhdistyksen keskeisistä toimintamuodoista heti sen perustamisesta vuonna 1846 lähtien. Yhdistyksen päämääränä oli kotimaisen taideyleisön luominen, ”taideaistin” herättäminen ja kotimaisen taiteen ja taiteilijoiden tukeminen. Vuosittaisten arpajaisten avulla pyrittiin näihin tavoitteisiin: taiteilijoita tuettiin ostamalla heidän töitään ja jäsenistön keskuudessa tehtiin taidevalistusta levittämällä taideteoksia arpajaisvoittoina eri puolille maata.

Vuonna 1868 hyväksyttyjen uusien sääntöjen mukaan arpajaiset vaihtuivat maaliskuun vuosikokouksesta uuden, toukokuussa pidettävän kevätkokouksen yhteyteen. Samalla perustettiin ostolautakunta, joka osti myös arpajaisteokset. Siihen asti kaikki hankinnat oli tehnyt yhdistyksen johtokunta.

Toiminnan alkuvuosikymmeninä arvottiin keskimäärin 23 voittoa vuodessa, mikä merkitsi, että vuosittain noin viisi prosenttia jäsenistöstä sai taidetta kotiinsa. Suurin osa voitoista oli öljymaalauksia ja aiheeltaan maisemia. Arpajaisilla haluttiin tukea kotimaista nousevaa taidetta, ja suurin osa arvotuista maalauksista olikin kotimaisten taiteilijoiden teoksia. Aluksi maalauksista noin kaksi kolmasosaa oli kopioita, erityisesti ulkomaisesta taiteesta, mutta alkuperäisten teosten määrä kasvoi pikkuhiljaa.

Arpajaiset ja yhdistyksen taidekokoelman alkuvaiheet

Taideyhdistyksen toiminnan alkuvuosina käytiin välillä kiivastakin kiistelyä siitä, kumpi olisi tavoitteiden toteuttamiseksi parempi keino, taideteosten arpominen jäsenille vai taidekokoelman perustaminen. Vuodesta 1849 alkaen alettiin ostaa teoksia yhdistyksen ylläpitämän piirustuskoulun malleiksi, mutta yleisölle tarkoitetun taidekokoelman kerääminen tuli virallisesti yhdistyksen toimintamuodoksi vasta vuonna 1868. Taideteosarpajaiset pysyivät kuitenkin mukana ohjelmassa, ja Suomen Taideyhdistys järjestää niitä edelleen.

 

Hanna-Leena Paloposki 2012

Lähteet ja kirjallisuus

Suomen Taideyhdistyksen pöytäkirjat liitteineen 1846-1939. Suomen Taideyhdistyksen arkisto I, Kuvataiteen keskusarkisto, Valtion taidemuseo.
Suomen Taideyhdistystä koskevat kirjoitukset sanomalehdissä 1845–1873.
Paloposki, Hanna-Leena, 1992. Suomen Taideyhdistyksen arpajaiset yhdistyksen perustamisesta vuonna 1846 1870-luvun alkupuolelle asti. Sivuaineen tutkielma. Taidehistoria, Helsingin yliopisto.
Paloposki, Hanna-Leena, 1993. Suomen Taideyhdistyksen kokoelman alkuvaiheet – kilpailua arpajaisten kanssa. Ateneum. Valtion taidemuseon museojulkaisu 1993. Helsinki: Valtion taidemuseo, s. 3–23.