Lähteillä

Suomen Taideyhdistyksen merkitys suomalaisen taideyleisön syntymisessä oli keskeinen. Se oli maan ainoa kuvataidealan toimija, ja taiteen harrastajien piiri muodostui pikku hiljaa yhdistyksen ympärille. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun 1800-luvulla yleisestikin entisen taiteen tilaajakunnan korvasi taideyleisö, jonka suhde taiteeseen perustui käsitykseen taiteen laajemmasta merkityksestä.

Eliitistä elinkeinonharjoittajiin

Suomen Taideyhdistyksen ensimmäiset jäsenet kuuluivat maan poliittiseen, taloudelliseen ja tieteelliseen eliittiin, mikä näkyi sen johtokunnan kokoonpanossakin. Pian jäseniksi alkoi kuitenkin liittyä yhä enemmän alempaa virkamiehistöä ja elinkeinon harjoittajia. Yhdistys pyrki saamaan mukaan kaikki taiteesta kiinnostuneet, joten jäsenyyttä ei rajoitettu mihinkään sosiaali- tai ammattiryhmään. Yhdistys perustettiin Helsingissä, ja niinpä myös sen perustajat ja ensimmäiset jäsenet tulivat pääkaupungista. Alkuvuosikymmeninä jäsenistä oli helsinkiläisiä reilu kolmasosa – aivan aluksi jopa 2/3 – mutta sen jälkeen uusia jäseniä liittyi enemmän muilta paikkakunnilta. Aluksi jäsenistössä oli suurta vaihtuvuutta, kun osa liittyneistä ei jäänytkään pysyvämmin mukaan.

Yliopiston ideologinen taustavaikutus Taideyhdistyksen toiminnassa oli tärkeä. Etenkin helsinkiläisjäsenistö koostui ihmisistä, joita yhdisti ennen kaikkea Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa saatu koulutus ja siellä luodut verkostot. Taideyhdistysaate ja kokemus yhdistystoiminnasta levisivät ympäri maata, kun yliopistossa opiskelleet muuttivat urallaan muualle Suomeen. Henkilökohtaisten suhteiden merkitys taiteen kannattajakunnan syntyyn olikin alkuvaiheessa suuri, sillä kulttuuria harrastavat piirit olivat pienet. Osalla jäsenistä liittyminen yhdistykseen oli osoitus syvemmästä kiinnostuksesta taiteeseen, osa tuli mukaan sosiaalisista syistä ja taideteosarpajaisten houkuttelemana.

Osakkeita ja asiamiehiä

Taideyhdistys perustui aluksi osakkeille. Kertamaksulla saattoi lunastaa itselleen ns. perustajan aseman. Toinen mahdollisuus oli maksaa vuosimaksua 15 vuoden ajan, minkä jälkeen myös vuosijäsen oli vapautettu maksuista. Yhdistys sai julkista avustusta vasta 1860-luvun alkupuolelta alkaen, joten se oli etenkin aluksi täysin riippuvainen jäsenistään eli osakkeenomistajistaan.

Yhdistyksen aloitettua toimintansa jäseniä saatiin runsaasti ilman erityistä jäsenhankintaan tähtäävää toimintaa. Kahden vuoden kuluttua johtokunta loi kuitenkin asiamiesverkoston jäsenpohjan laajentamiseksi. Asiamiehiksi otettiin omilla paikkakunnillaan arvostettuja ja keskeisiä henkilöitä, jotka tekivät yhdistyksen toimintaa ja tavoitteita tunnetuiksi alueellaan, hankkivat uusia jäseniä ja keräsivät alueen jäsenmaksut. He myös edustivat jäsenistöä ja valvoivat sen etuja.

Yhdistys ja taideyleisö

Yhdistyksen päämääriin kuului taideaistin ja taiteentuntemuksen levittäminen Suomessa. Toimintamuodoista vain vuosittaiset taideteosarpajaiset oli pelkästään jäsenistölle suunnattu. Niiden välityksellä taidetta levitettiin ympäri maata. Vuosittaiset taidenäyttelyt ja myöhemmin mahdollisuus nähdä yhdistyksen keräämä taidekokoelma hyödyttivät luonnollisesti enemmän helsinkiläisjäseniä kuin muualla Suomessa asuvia, mutta ne olivat avoinna myös muille kuin yhdistyksen jäsenille ja tavoittivat alempiakin yhteiskuntaluokkia. Koska yhdistyksestä kirjoitettiin ajan lehdissä, sen toimintaa tunnettiin. Yhdistyksen ulkopuolisesta ajan suomalaisesta taideyleisöstä ei kuitenkaan tiedetä paljon. Sen muotoutumiseen vaikuttivat Taideyhdistyksen ohella jonkin verran taiteilijat, kirjakaupat, jotka pienessä mittakaavassa välittivät taideteoksia, ja erityisesti yliopisto, jossa opiskelu antoi henkistä pääomaa ymmärtää sivistyksen ja myös kuvataiteen merkitys.