opetus

Sivu
München ja Wien 1800-luvulla
Sivu
Dresden 1800-luvulla
Sivu
Karlsruhe 1800-luvulla
Sivu
Düsseldorf 1800-luvulla
Document
Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun maalausateljee 1899
Kartonkipohjustettu mustavalkovedos, valokuvaaja Jakob Ljungqvist, Helsinki 1899. Väinö Hämäläisen arkisto, Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria.
Video
Suomen taideakatemian koulu
Person
Johan Knutson
Ruotsista 24-vuotiaana Suomeen muuttaneen Johan Knutsonin varhaistuotanto kertoo romantiikan leviämisestä suomalaiseen maalaustaiteeseen. Knutson oli todennäköisesti tutustunut romantiikkaan sekä Tukholmassa 1830-luvun lopulla että Kööpenhaminassa samoihin aikoihin. Näiden kaupunkien ohella on...
Document
Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilasluettelo Helsingissä 17.2.1849
Suomen Taideyhdistyksen arkiston pöytäkirjojen liitteenä on säilynyt taidemaalari Berndt Abraham Godenhjelmin omakätisesti laatima luettelo Helsingissä toimineen Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun ensimmäisen lukukauden oppilaista. Piirustuskoulussa opiskeli tuolloin 38 henkilöä, joista osalla...
Document
Kartonkipohjustettu vedosvalokuva: Alastonmallin maalausta Académie Colarossissa Pariisissa 1900
242 x 309 mm, valokuvaaja F. Bianchi, Pariisi. Kokoelma Väinö Hämäläinen, Valokuvakokoelmat, Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria.
Sivu
Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu Helsingissä
Sivu
Turun piirustuskoulu
Document
Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulun Maalaus-Atelieri keväällä 1894
Naistaiteilijaoppilaita, etualalla opettaja Elin Danielson (1861-1919). Kartonkipohjustettu vedosvalokuva 200 x 245 mm, valokuvaaja tuntematon. Kokoelma VTM KKA arkistovedokset, Valokuvakokoelmat, Arkistokokoelmat, Kansallisgalleria.
Person
Johan Erik Lindh
Ruotsalaissyntyinen taidemaalari Johan Erik Lindh (1793-1865) opiskeli Tukholman Kuninkaallisessa Taideakatemiassa taidemaalari Emanuel Limnellin (1766–1861) johdolla, mutta varsinaisesti hän työskenteli Tukholman maalariammattikunnan koristemaalarina vuodesta 1814. Kisällivaelluksellaan 1817...
Sivu
Kotimaisen taideopetuksen varhaisvaiheita
Sivu
Saksa
Sivu
Italia
Document
Turun piirustuskoulun perustamis- ja toimintasuunnitelma vuodelta 1848
Kuvassa oleva perustamissuunnitelma Turun piirustuskoulua varten on Suomen Taideyhdistyksen arkistossa vuoden 1848 pöytäkirjojen ja liitteiden joukossa vuoden viimeinen asiakirja. Se ajoittuu siten todennäköisesti vuoden 1848 loppuun tai vuoden 1849 alkupuolelle. Vuoden 1848 marraskuussa aloitti...
Document
Robert Wilhelm Ekmanin suositus Erik Johan Löfgrenistä Suomen Taideyhdistykselle, Turku 20.11.1846
Turun piirustuskoulun opettaja, taiteilija Robert Wilhelm Ekman kirjoitti Erik Johan Löfgrenistä suosituksen Suomen Taideyhdistykselle. Hän toivoi, että yhdistys alkaisi tukea Löfgrenin opintoja. Ekman kirjoitti Turussa 20.11.1846 päivätyssä ruotsinkielisessä, yhden monimutkaisen virkkeen...
Document
Suomen Taideyhdistyksen johtokunta arvioi 10-vuotiskertomuksessaan ensimmäisiä yrityksiään tukea nuoria lahjakkuuksia
Suomen Taideyhdistyksen johtokunta katsoi 10-vuotiskertomuksessaan maaliskuussa 1856 taaksepäin toimintaansa ja sen tuloksia. Sivulla 17 se totesi, ettei ollut onnistunut ensimmäisten stipendiaattiensa osalta uuden suomalaisten taiteilijoiden sukupolven kasvattamisessa. Poikkeuksena oli vain Erik...
Document
Herman Adrian Barkmanin kirje Berndt Abraham Godenhjelmille, Christinestad 28.8.1851
Suomen Taideyhdistyksen ensimmäisiin suojatteihin kuulunut Herman Adrian Barkman kirjoitti Kuortaneen kirkkoa varten tekemästään maalauksesta opettajalleen Berndt Abraham Godenhjelmille elokuussa 1851 Kristiinankaupungista. Hän kertoo kirjeessään yrittävänsä myydä maalauksen Kuortaneen kirkkoon ja...
Person
Fredrik Wilhelm Nikander
Suomen Taideyhdistyksen ensimmäisiin suojatteihin kuului Hattulassa syntynyt, mutta Sääksmäelle muuttanut lukkarin poika Fredrik Wilhelm Nikander. Hän saapui Helsinkiin ja pääsi yhdistyksen tuen piiriin vuonna 1847. Melko pian hänet lähetettiin kuitenkin Turkuun opiskelemaan Robert Wilhelm Ekmanin...
Sivu
Suomen Taideyhdistyksen ensimmäiset stipendiaatit
Sivu
Hankinnat
Sivu
Suomen Taideyhdistyksen kokoelmat ja niiden karttuminen
Sivu
Ranska
Sivu
Venäjä
Publication
Matkoja ulkomaille
Koulutusta ulkomailta - 1800-lukuSuomen Taideyhdistyksen piirustuskoulut 1800-luvun Turussa ja Helsingissä keskittyivät antamaan opetusta vain taiteen tekemisen alkeissa. Ulkomaille lähdettiin hankkimaan lisäkoulutusta sekä kansainvälistä tunnettuutta. Varhaisin opintopaikka oli Ruotsissa,...