Taide

Art

Erkki Kurenniemi osallistui 1970-luvulta alkaen tietokonepohjaisen taiteen kautta taiteilijaryhmä Dimension toimintaan. 1980-luvulla hän kehitti tietokonegrafiikan ohjelmia, osallistuen niillä ryhmän näyttelyihin. Hän oli myös jo varhain kiinnostunut tietokonepelien tulevaisuudesta. Kurenniemen muu taiteen tekeminen oli lähinnä erilaisten tekniikoiden kokeilua, eikä hän esittänyt maalauksiaan tai piirustuksiaan julkisesti.

Joukko Kurenniemen 1960-luvun lyhytfilmejä, elektronisen musiikin soitin Dimi-S (1972) sekä robotti Master Chaynjis (1982) kuuluvat nykyisin Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin.

Timeline