Lähteillä

2000-luvulla Berliini on noussut kuvataidemaailman polttopisteeksi, joka vetää puoleensa myös suomalaisia nykytaiteilijoita. Berliiniin tullaan irtautumaan tutuista kuvioista, saamaan kontakteja, työskentelemään tai vain kokemaan, mitä tapahtuu taidemaailmassa kotimaan ulkopuolella.

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten kuvataiteilijoiden työskentely ja opiskelu Berliinissä oli vähäistä. Vuosina 1971 - 1974  Henry Wuorila-Stenberg opiskeli maalausta Die Staatliche Hochschulessa Länsi-Berliinissä. Robert Lucander aloitti opinnot Berliinin taideyliopistossa Universität der Künstessa (UdK) vuonna 1988.

Sodan jälkeinen Berliini oli oma saarekkeensa jaetun Saksan itäisessä osassa, DDR:ssä. Kaupunki oli jaettu neljään vyöhykkeeseen, joita hallinnoivat miehittäjävaltiot Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska. Tilanne purkautui vasta vuonna 1990, jolloin vuonna 1961 rakennettu Berliinin muuri purettiin. Samalla miehittäjävaltiot luovuttivat kaupungin hallintaoikeutensa yhdistyneelle Saksalle.

Poliittisen tilanteen muututtua suomalaisten kuvataiteilijoiden kiinnostus Berliiniä kohtaan alkoi kasvaa. Vuonna 1999 Erkki Soinisen rehtorikaudella käynnistyi Kuvataideakatemian ylläpitämä residenssitoiminta Berliinissä, kun akatemia vuokrasi koemielessä kaupungista ateljeen kolmeksi kuukaudeksi. Ajatus oli lähtöisin tuolloin kaupungissa asuvilta ja työskenteleviltä akatemian tuntiopettajilta ja luennoitsijoilta Mika Hannulalta ja Robert Lucanderilta. Ateljeeta ehti käyttää ensimmäisenä vuonna kuusi opiskelijaa. Toimintaa on jatkettu siitä lähtien, vaikka ateljeen tilat ja osoitteet ovat muuttuneet. Myös opiskelijoille myönnetyt oleskeluajat ovat vaihdelleet, aluksi suosittiin pitkiä, 3 kuukauden oleskeluja. Nykyisin oleskelun kestoa ei ole määritelty. Nykyistä ateljeetilaa Bernauerstrassella vuokrataan yhdessä Tukholman Konsthögskolanin kanssa. ​Näin opiskelijoilla ja opettajilla on ollut mahdollista tutustua kaupunkiin ja sen näyttelyihin vaivattomasti paikan päällä.

2000-luvulla yhä useampi suomalainen kuvataiteilija on joko vieraillut tai asunut ja työskennellyt Berliinissä. Teosten esille saamista on auttanut Berliinissä sijaitseva Saksan Suomi-instituutti, joka osaltaan on tarjonnut näyttelytiloja sekä käytännön apua taiteilijoille. Instituutin galleriassa järjestetään edelleen vuosittain useita kuvataidenäyttelyitä. Myös muut suomalaiset toimijat ovat perustaneet galleriatoimintaa Berliiniin. Valokuvagalleria Gallery Taik Persons on toiminut pysyvässä näyttelytilassa Berliinissä vuodesta 2005. Mediataiteilija Jari Haanperän kuratoima galleria- ja projektitila sekä residenssi Suomesta aloitti toimintansa vuonna 2010. Galerie Suvi Lehtinen toimi vuosina 2010 – 2012 Novalisstrasse7:ssä, Mittessä. Samaan galleriatilaan avattiin syksyllä 2012 Galerie  Toolbox. Sen taustalla ovat taiteilijajäsenet Maija Helasvuo, Minna Jatkola, Mika Karhu, Jukka Lehtinen, Niina Räty, Juha Sääski ja Matti Vainio. Suomalaiset Eemil Karila ja Mika Minetti sekä brasilialaissyntyinen Lola Lustosa järjestivät vuodesta 2012 alkaen näyttelyitä Karilan asuntoon sijoittuneessa Musterzimmer-galleriassa, Schönebergissä.

Syinä Berliinin nousuun keskeiseksi kuvataiteilijoiden kohteeksi ovat varsinkin kaupungin alhainen hintataso, työhuoneiden hyvä saatavuus sekä kaupungin ennakkoluuloton henki. Berliinin 1800-luvulta alkanut historia kulttuurikaupunkina, jossa teatteri, musiikki, elokuva ja nyt myös kuvataide seurustelevat vapaasti keskenään, on synnyttänyt kaupunkiin kollektiivisen toiminnan tradition. Suomalaisesta kulttuuri-ilmapiiristä tulleelle se on usein muodostunut vapauttavaksi ja inspiroivaksi työskentelypohjaksi.

Lähteet ja kirjallisuus:

Anni Anttonen, puhelinhaastattelu 5.5.2014, Maritta Mellais.

Robert Lucanderin haastattelu 4.9.2012, Berliini. Av-arkistot. Kansallisgalleria, Arkistokokoelmat.

Saarinen, Hannes: Berliini – Kulttuuria ja historiaa. Keuruu 1999. Otava.

Wuorila-Stenberg, Henry: Hämärän näkijä. Keuruu 2013. Like.