Daniel Nyblinin taideteosvalokuvien negatiivit

Nyblinin jälkeensä jättämästä negatiiviaineistosta on kuvataideaiheidenkin osalta säilynyt kattava kokonaisuus. Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkiston valokuvakokoelmissa näitä lasilevylle valmistettuja dokumentteja on tallella 928. Niissä on esitetty monesti useana erikokoisena versiona kaikkiaan noin 630 taideteosta. Levyjen Nyblinin jälkeinen omistaja Werner Söderström julkaisi aiheista noin vuonna 1909 luettelon, jonka perusteella negatiivikokoelman voidaan todeta säilyneen likimain täysin vuosisadanvaihteen aikaisessa laajuudessaan.64

Vertailu 1889 painettuun Nyblinin omaan taideteoskuvien luetteloon Valokuvia Suomalaisten Taiteilijain töistä osoittaa, että Nyblin on liittänyt taltioimansa uudet levyt kokoelmaan sitä mukaa, kuin kuvaustyö jatkui. Luettelo ja mm. Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkistossa säilyneet Nyblinin taideteosvalokuvien vedokset osoittavat puolestaan, että negatiivilevyjen pääosa on palvellut maassa yleisessä myynnissä olleiden Finsk Konst – Suomen Taide -valokuvien tuotantoa. Nykyinen levykokonaisuus sisältää tämän lisäksi Nyblinin itse tai tilaustyönä vedostamien taideteosten kuvia. Kokonaisuus luo siten kuvan myös koko Nyblinin tämän alan tuotannosta negatiivien valossa. Vedosten avulla kokonaiskuvan hahmotus olisi huomattavasti vaikeampaa, sillä niitä on säilynyt julkisissa kokoelmissa hyvin satunnaisesti.65

Levykokoelman vanhimmat negatiivit sisältyvät Nyblinin kuvasalkun Från Konstföreningens Exposition 1879 aineistoon. Sen 10 kabinettikokoisen vedoksen alkuperäisistä negatiiveista on tallella kuusi levyä. Autenttisuus on voitu varmistaa levyjen ja valmiiden vedosten yhtenevistä retusointidetaljeista. Levyt ovat märkälevyjä, kooltaan noin 11,5 x 16,5 cm. Vanhimpia märkälevyjä kokoelmassa on kaikkiaan kolmisenkymmentä, niihin kuuluvat myös G. W. Edlundin Helsingissä 1880 julkaisemaan K. E. Janssons Minne -salkkuun kuvatut kuusi Jansson-aihetta, joista viiden alkuperäislevy on säilynyt. Nämä levyt ovat kooltaan noin 18 x 23 cm. Aineiston nuorimmat levyt ovat vuodelta 1904.66 Ajankohta viittaa kevääseen 1905, jolloin Nyblin muodosti ateljeeyrityksestään kaksi erillistä toiminimeä, A. B. Atelier Nyblin O.Y.:n ja O.Y. Suomen Valokuvaustarpeiden Kauppa ent. Daniel Nyblinin.67 Yhtiöittäminen liittyi Nyblinin 1904 kuolleen vaimon Weran o.s. Pautow perinnönjakoon.68 Ilmeisesti tapahtumat yhdessä olivat myös syy Nyblinin taideteosvalokuvauksen päättymiseen. Todennäköisesti 1905 taideteosnegatiiviaineistolle järjestettiin Nyblinin ja Edlundin yhteisymmärryksessä uusi omistaja, kustannusyhtiö Werner Söderström Osakeyhtiö Porvoossa.

Yhtiö jatkoi Nyblinin ja Edlundin aikaista kuvien markkinointia69, mutta omistajanvaihdoksen taustana saattoi kuitenkin olla aineiston laajempikin käyttö nimenomaan julkaisuissa. Se jäi silti melko vähäiseksi. WSOY hallinnoi aineistoa lähes 80 vuotta, mutta esimerkiksi kuvataidejulkaisuja WSOY kustansi 1920-luvulle saakka vain hyvin harvoin, eikä niissäkään ollut Nyblinin kuville käyttöä.70 Aihepiiristä julkaistiin kuitenkin 1920–1930-luvulla WSOY:ssä valokuvapostikorttisarja.71

Vanhenevan kuvakokoelman aineistoja käytettiin silloin tällöin yksittäisiin kohteisiin vielä 1940–1950 -luvulla WSOY:n ja sitä lähellä olevan Söderström & C:o:n kuvitukseltaan mustavalkovoittoisissa julkaisuissa, esim. Bertel Hintzen Albert Edelfelt -monografiassa 1942–194472 sekä väitösjulkaisuissa Pekka Halonen (Aune Lindström, 1957) ja Maria Wiik (Pia Katerma, 1954). Aineiston pitkäaikaisena haltijana Werner Söderström Osakeyhtiö kuitenkin varmisti levyjen säilymisen hävitykseltä nykypäiviin. Werner Söderström OY lahjoitti hallussaan olleen negatiiviaineiston Valtion taidemuseon edeltäjälle Ateneumin taidemuseolle 1983.73

Nykyisin tallella oleva negatiiviaineisto koostuu neljästä erikokoisesta levytyypistä, jotka ovat 12 x 16,5, 18 x 24, 24 x 30 ja 36 x 44 cm. Suurin osa on pienimpiä, 325 ja toiseksi pienimpiä, 350 sekä kaikkein suurimpia, 238. Kokoa 24 x 30 cm on vain 15 kappaletta.

Nyblinin osallisuudesta levyissä ei ole minkäänlaista suoraa todistetta, mutta eräät merkinnät niissä osoittavat kuitenkin asian. Joissakin levyissä olevat raaperetusoinnit täsmäävät säilyneiden originaalivedosten vastaavien yksityiskohtien kanssa. Melko suuressa osassa levyistä emulsiopuolen reunoissa on mustalla tussilla käsin kirjoitettu taiteilijan tai teoksen, vaihtoehtoisesti molempienkin nimet sekä numero- ja kirjainyhdistelmä. Viimemainittu täsmää valmiiden vedosten nimilipukkeeseen painetun numeron kanssa. Vedoksissa puolestaan on Nyblinin painettu nimi, joten koko tussimerkintä on osoitettavissa Nyblinin aikaiseksi. Kirjainliitteet puolestaan ilmaisevat Nyblinin käyttämän neljän valinnaisen kuvakoon järjestelmän: a tarkoitti kokoa 9 x 12,5, b kokoa 22 x 28, c kokoa 27 x 35 ja d suurinta 38 x 50 cm:n kuvakokoa. Vastaavat kokonaismitat pohjustuskartonki mukaan lukien ovat olleet 11 x 17, 33 x 49, 49 x 66 ja 60,5 x 73,5 cm. Nämä mitat ja käytetyt kirjaimet ovat samoja kuin Nyblinin 1889 julkaisemassa luettelossa Valokuvia Suomalaisten Taiteilijain töistä.

Levyjen myöhempi omistaja Werner Söderström Osakeyhtiö uudisti numeroinnin yhteensopivaksi julkaisemansa kuvaluettelon Suomen taidetta. Valokuvaluettelo kanssa. Nämä merkinnät on tehty levyihin vasta Nyblinin jälkeen kiinnitettyihin peitepaperilehtiin.




64 Luettelossa on 526 teosnimeä, joista muutamia puuttuu negatiiveista. Näihin kuuluu kuitenkin yli 100 Nyblinin sellaista levyä, joita luettelo puolestaan ei mainitse. Levykokoelman kuvakohtainen erittely on suunnitelmissa.
65 Maan julkisten kokoelmien Daniel Nyblin -taideteoskuvista on saatu tietoja Suomen valokuvataiteen museon 1998 organisoiman Valokuvan muisti -arkistokartoitusprojektin tulosaineistoista. Ks. myös Suomen valokuvaajat 1996, kokoelmatiedot.
66 Kokoelmaan kuuluu Magnus Enckellin maalaus Kultakausi, 1904, mutta ei enää seuraavana vuonna valmistuneita taideteoksia.
67 O.Y. Suomen Valokuvaustarpeiden Kauppa ent. Daniel Nyblin 18 7/7 77 – 19 7/7 27. Toimittaja Ragnar Nyblin. Helsingissä 1927, s. 15.
68 Daniel Nyblinin vaimo Wera o.s. Pautow, joka oli syntynyt 23.12.1855, kuoli Helsingissä 13.12.1904 48 vuoden ikäisenä. Yhtiöjaossa Daniel Nyblinille jäi O. Y. Suomen Valokuvaustarpeiden Kauppa ent. Daniel Nyblin, A. B. Atelier Nyblin O.Y.:n saivat äidinperintönä Nyblinien lapset. Ks. Döde, HBL 18.12.1904, n:o 344; O. Y. Suomen Valokuvaustarpeiden Kauppa... 1927, s. 15.
69 Suomen taidetta. Valokuvaluettelo.
70 Werner Söderström Osakeyhtiön juhlaluettelo – Jubilee Catalogue of Werner Söderström OY 1878-1953. Toimittanut E. J. Ellilä. Porvoo 1953, Kustannustuotanto vuosittain 1878–1920, s. 1-47.
71 Kortteja on mm. Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkiston valokuvakokoelmissa.
72 Hintze 1942, osa I, s. 255–258, osa II, s. 237–239.
73 Toimitusjohtaja Markku Valkosen tiedonanto 13.3. ja 7.5.1999. Myöhemmin löytyneen tiedon mukaan WSOY on luovuttanut aineiston Ateneumin taidemuseolle jo hieman aiemmin, 1979. Vide Konttinen, Marjatta, Suomen Taide-akatemian Näyttely- ja tiedotusosaston kuva-arkistossa oleva kuva-aineisto 31.8.1990. Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, valokuvakokoelmat, kansio kokoelmaluettelot Somm-Yksi, kokoelma Werner Söderström Osakeyhtiö.

 

Veikko Pakkanen 2012