Interiöörikuva Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongista. Päätyseinällä Juho Rissasen pannoomaalaus Avannolla onkijat sekä Emil Halosen honkareliefit Koskenlaskija, Tyttö ja vasikka ja Saunassa.
Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti. 1897, tempera kankaalle, 85,5 cm x 108,5 cm. Kansallisgalleria / Ateneum, Antellin kokoelmat.
Maalaus oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 Venäjän osastolla. Luettelossa Exposition Internationale Universelle de 1900, Paris, Grand Palais des Champs-Élysées, Russie, Classe 7. teos oli numero 67 (La Mère de Lemminkäinen).
Vuonna 1914 Akseli Gallen-Kallela osallistui 11. Venetsian biennaaleen, jälleen Venäjän edustajana. Luettelossa XI Esposizione Internazionale d'Arte della Città di Venezia 1914 se oli numerolla 13/7.
Magnus Enckel: Kansakoulu. 1899, öljy kankaalle, 125 x 180 cm. Kansallisgalleria / Ateneum, Antellin kokoelmat.
Teos oli Teollisuushallituksen tilaustyö, joka kuuluu niihin 14 pannoomaalaukseen ja kuuteen puureliefiin, jotka somistivat Suomen paviljongia Pariisin maailmannäyttelyssä 1900.
Keisarillisen senaatin luvalla Teollisuushallitus luovutti ne Antellin kokoelmiin Suomen Taideyhdistyksen galleriaan 1902.
Dokumentit
Kansainvälisen taidenäyttelyn merkitys kansakunnan identiteetin rakentajana ja taiteilijan uran edistäjänä juontuu Suomen kohdalla 1800-luvun ensimmäisistä ulkomaisista esiintymisistä ja nuoren taiteilijakuntamme osaamisten esittelyistä. 2000-luvulle tultaessa kansainvälisyys on kuvataiteenkin kohdalla itsestäänselvyys ja se on huomioitu erilaisten taiteilijoille suunnattujen vaihto-ohjelmien sekä oleskelu- ja matkastipendien muodossa. Nämä juontavat juurensa jo vuodesta 1863, jolloin taideyhdistys alkoi jakaa taiteilijoille stipendejä ulkomailla opiskelua varten.
Kuvataiteen julkinen esittäminen näyttelyjen muodossa alkoi Suomessa 1840-luvulla. Vuonna 1845 Helsingin yliopiston piirustussalissa oli yleisön nähtävänä taideteoksia ja pari vuotta myöhemmin, 1847 Suomen taideyhdistys järjesti ensimmäisen varsinaisen taidenäyttelyn, oman kokoelmansa esittelyn Helsingissä ja Turussa. Pääosa noin sadasta teoksesta oli maalauksia, suomalaisten taiteilijoiden töitä oli noin puolet.
Ensimmäinen näyttelyesiintyminen maamme rajojen ulkopuolella tapahtui vuonna 1866, kun Ruotsin taideakatemia kutsui Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Suomen taiteilijoita Tukholman Nationalmuseetissa pidettyyn Suureen pohjoismaiseen teollisuusnäyttelyyn. Taideyhdistys avusti suomalaisia taiteilijoita matkakustannusten osalta ja näyttelyyn osallistuikin 18 suomalaista taiteilijaa 46 teoksella. Taideyhdistys asetti esille myös teoksia omista kokoelmistaan.
Tukholman taidemessut -tapahtuma (Market art fair Stockholm), joka on vuodesta 2006 alunperin pohjoismaiden gallerioille suunnattu messutapahtuma, sekä sen rinnalle samana vuonna perustettu taiteilijavetoinen ja laajan kansainvälisen osallistujajoukon tavoittanut Supermarket Independent Art Fair ovat esimerkkejä pohjoismaisen yhteisesiintymisen jatkumisesta 2000-luvulla. Kumpaankin on vuosittain osallistunut useita suomalaisia gallerioita ja taiteilijoita.
Vuonna 1900 Suomi oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä omalla osastolla, jossa esiteltiin maamme uusinta kuvataidetta Albert Edelfeltiltä, Pekka Haloselta, Akseli Gallen-Kallelalta (Axel Gallén), Juho Rissaselta, Hilda Flodinilta ja monilta muilta. Moni maailmannäyttelyyn lähetetty teos oli yksityisten kansalaisten omistuksessa, osa kuului Suomen Taideyhdistyksen kokoelmaan. Esimerkiksi H. F. Antellin kokoelmasta oli mukana Akseli Gallen-Kallelan (Axel Gallén) maalaus Lemminkäisen äiti sekä Albert Edelfeltin maalaus Ulkosaaristossa, jotka nykyisin kuuluvat Kansallisgallerian kokoelmaan.
Venetsian biennaali, jonka italialaiset ovat järjestäneet joka toinen vuosi vuodesta 1895 alkaen, muodostui 1950-luvulla merkittäväksi suomalaisen nykytaiteen esittämisen paikaksi.
Biennaalissa oli mukana suomalaista taidetta jo vuonna 1899, jolloin Elin Danielson-Gambogin maalaus Talvi-ilta oli esillä italialaisten teosten joukossa. Kuvanveistäjä Ville Wallgren esiintyi ranskalaisten joukossa (1903), kuvanveistäjä Yrjö Liipola unkarilaisten joukossa (1909). Akseli Gallen-Kallela, joka osallistui biennaaliin vuosina 1907, 1910 ja 1914 oli liitetty Venäjän yhteyteen.
Suomen osallistuminen Venetsian biennaaliin jatkui katkon jälkeen vuodesta 1954 alkaen. Alvar Aallon suunnittelema Aalto-paviljonki valmistui vuonna 1956. Se oli suomalaisten näyttelypaikkana vuoteen 1961 asti. Vuosina 1962 - 1990 Suomi esiintyi yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa uudessa pohjoismaisessa paviljongissa.
Kansallisgalleria / Maritta Mellais
Lähteet ja kirjallisuus
Kerstin Smeds: Helsingfors - Paris. Finland på världsutställningarna 1851 - 1900. Svenska litteratursällskapet i Finland no 598. Suomen Historiallinen Seura. Vammalan kirjapaino 1996.
Luettelo niistä suomalaisista taideteoksista, jotka lähetettään maailmannäyttelyyn Pariisissa 1900 / Förteckning på den finska konstvärk, som komma att deltaga i världsutställingen i Paris 1900 : [Ateneum 9.-11.1.1900]
Finska konstföreningen 1846 - 1896. Helsingfors: Finska konstföreningen, 1896.
Timo Keinänen: Finland at the Venice Biennale. Teoksessa: Alvar Aalto, the Finnish pavilion at the Venice Biennale. Timo Keinänen (toim.). Milano: Electa, 1991.