ARCOmadrid 2014 nykytaidemessut
#FocusFinland

ARCOmadrid 2014 nykytaidemessuilla Suomella oli erityisasema kutsuvierasmaana. Sen ansiosta suomalaisella nykytaiteella oli erinomainen tilaisuus esittäytyä laajalle kansainväliselle yleisölle. Suomalainen messukokonaisuus syntyi usean eri toimijan yhteistyön tuloksena. Mukana olivat Suomen Madridin-instituutti, Suomen Madridin lähetystö, Visuaalisen taiteen keskus Frame, Nykytaiteen museo Kiasma, mukaan valitut galleriat sekä lukuisten tapahtumien näyttelypaikat. #FocusFinland -osaston kuratoi Leevi Haapala Nykytaiteen museo Kiasmasta.

Kansallisgallerian taholta tapahtuma dokumentoitiin haastatteluin, valokuvaten ja videoiden. Ohessa on ARCOmadrid 2014 -aineistosta esillä valikoima. Kokonaisuudessaan aineisto on saavutettavissa Kansallisgallerian arkistossa.

 

Kansallisgalleria / Maritta Mellais, Hannu Pakarinen

ARCOmadrid 2014 nykytaidemessut edustivat yhtä ajankohtaista yhteistyön muotoa kansainvälisellä kentällä. Suomalaisten osallistujien kannalta tarjottu mahdollisuus poikkeuksellisen monipuoliseen ja pienemmätkin toimijat huomioivaan osallistumiseen oli poikkeuksellista. Messujen paras anti, onnistuneen teosmyynnin ohella, oli uusien suhteiden ja yhteyksien luominen ja suomalaisen nykytaiteen uusien tekijöiden esille pääseminen.

Kansainvälisen taidenäyttelyn merkitys kansakunnan identiteetin rakentajana ja taiteilijan uran edistäjänä juontuu Suomen kohdalla 1800-luvun ensimmäisistä ulkomaisista esiintymisistä ja nuoren taiteilijakuntamme osaamisten esittelyistä. 2000-luvulle tultaessa kansainvälisyys on kuvataiteenkin kohdalla itsestäänselvyys ja se on huomioitu erilaisten taiteilijoille suunnattujen vaihto-ohjelmien sekä oleskelu- ja matkastipendien muodossa. Nämä juontavat juurensa jo vuodesta 1863, jolloin taideyhdistys alkoi jakaa taiteilijoille stipendejä ulkomailla opiskelua varten.

Kuvataiteen julkinen esittäminen näyttelyjen muodossa alkoi Suomessa 1840-luvulla. Vuonna 1845 Helsingin yliopiston piirustussalissa oli yleisön nähtävänä taideteoksia ja pari vuotta myöhemmin, 1847 Suomen taideyhdistys järjesti ensimmäisen varsinaisen taidenäyttelyn, oman kokoelmansa esittelyn Helsingissä ja Turussa. Pääosa noin sadasta teoksesta oli maalauksia, suomalaisten taiteilijoiden töitä oli noin puolet.

Ensimmäinen näyttelyesiintyminen maamme rajojen ulkopuolella tapahtui vuonna 1866, kun Ruotsin taideakatemia kutsui Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Suomen taiteilijoita Tukholman Nationalmuseetissa pidettyyn Suureen pohjoismaiseen teollisuusnäyttelyyn. Taideyhdistys avusti suomalaisia taiteilijoita matkakustannusten osalta ja näyttelyyn osallistuikin 18 suomalaista taiteilijaa 46 teoksella. Taideyhdistys asetti esille myös teoksia omista kokoelmistaan.

Tukholman taidemessut -tapahtuma (Market art fair Stockholm), joka on vuodesta 2006 alunperin pohjoismaiden gallerioille suunnattu messutapahtuma, sekä sen rinnalle samana vuonna perustettu taiteilijavetoinen ja laajan kansainvälisen osallistujajoukon tavoittanut Supermarket Independent Art Fair ovat esimerkkejä pohjoismaisen yhteisesiintymisen jatkumisesta 2000-luvulla. Kumpaankin on vuosittain osallistunut useita suomalaisia gallerioita ja taiteilijoita.

Vuonna 1900 Suomi oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä omalla osastolla, jossa esiteltiin maamme uusinta kuvataidetta Albert Edelfeltiltä, Pekka Haloselta, Akseli Gallen-Kallelalta (Axel Gallén), Juho Rissaselta, Hilda Flodinilta ja monilta muilta. Moni maailmannäyttelyyn lähetetty teos oli yksityisten kansalaisten omistuksessa, osa kuului Suomen Taideyhdistyksen kokoelmaan. Esimerkiksi H. F. Antellin kokoelmasta oli mukana Akseli Gallen-Kallelan (Axel Gallén) maalaus Lemminkäisen äiti sekä Albert Edelfeltin maalaus Ulkosaaristossa, jotka nykyisin kuuluvat Kansallisgallerian kokoelmaan.

Venetsian biennaali, jonka italialaiset ovat järjestäneet joka toinen vuosi vuodesta 1895 alkaen, muodostui 1950-luvulla merkittäväksi suomalaisen nykytaiteen esittämisen paikaksi.

Biennaalissa oli mukana suomalaista taidetta jo vuonna 1899, jolloin Elin Danielson-Gambogin maalaus Talvi-ilta oli esillä italialaisten teosten joukossa. Kuvanveistäjä Ville Wallgren esiintyi ranskalaisten joukossa (1903), kuvanveistäjä Yrjö Liipola unkarilaisten joukossa (1909). Akseli Gallen-Kallela, joka osallistui biennaaliin vuosina 1907, 1910 ja 1914 oli liitetty Venäjän yhteyteen.

Suomen osallistuminen Venetsian biennaaliin jatkui katkon jälkeen vuodesta 1954 alkaen. Alvar Aallon suunnittelema Aalto-paviljonki valmistui vuonna 1956. Se oli suomalaisten näyttelypaikkana vuoteen 1961 asti. Vuosina 1962 - 1990 Suomi esiintyi yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa uudessa pohjoismaisessa paviljongissa.