Valokuvia Erkki Kurenniemen arkistosta

Valokuvia Erkki Kurenniemen arkistosta

Valokuvaus oli Kurenniemen harrastus pikkupojasta alkaen. Hän sai käyttöönsä perheen paljekameran 1950-luvun alussa ja pian kamera kuului hänen vakiovarusteisiinsa. Kuvaamisesta muodostui osa hänen oman elämänsä taltiontia, pitkää projektia kohti vuotta 2048. Kurenniemen arkisto sisältää paljon valokuvia hänen elämänsä ja uransa eri vaiheilta ja eri osa-alueilta.

Kurenniemi kokeili erilaisia kuvaformaatteja ja kuvankäsittelytapoja jo ennen sähköisen kuvankäsittelyn aikaa. Hän arkistoi itse osan kuvista, kirjaten ylös käytetyn filmin, kuvausajankohdan ja aiheen. Arkistossa olevien kuvien aikaväli on 1950-luvulta 2000-luvulle. Pääosa  kuvista on Kurenniemen itsensä ottamia.

Aikajana